Sivut

23.6.2014

minä palelen

Pitäisi siivota ja/tai pakata. Mutta ei, minä päätän viettää aikani sängyllä istuen ja (luvattomasti) sisätiloissa tupakkaa polttaen. Minähän en ulos mene jalkojani kastelemaan vain, että saan nikotiininhimoni tyydytettyä.

Ja nyt täällä pitää tuulettaa. Enkä voi mennä nukkumaan, en nyt kun ikkuna on apposen auki ja kylmää ilmaa virtaa sisälle niin, että villasukathan täällä tarvitsisi.

Aurinko nousee kohta.

Hiukset näyttävät kamalalta ja iho kukkii. Kulmakarvojakaan en ole jaksanut nyppiä. Silmälaseissa on tahroja. Housuille kaatui kokista. Ei se mitään, olenhan lomalla.

Kahdentoista tunnin päästä mun täytyy olla Kurussa, siellä alkaa varhaisnuorten leiri. Ehei, en ole enää varhaisnuori - minä olen vastuullinen isonen. Isonen, joka ei edes jaksanut mennä oikeaksi rippikouluisoseksi tänä vuonna.

Tahdon siniset hiukset.

Enkä muuten tunne enää varpaitani.

12.6.2014

sä oot toisesta maailmasta

Minä en unohda sinua koskaan,
vaikka en muistaisi omaa nimeäni.
Sinä saatat olla juuri se, joka sattumalta
minut pelastaa meteoriitin alta.


8.6.2014

oon mielikuvituksen tuotetta

Tahtoisin laittaa ylleni liehuvan mekon ja juosta nurmikolla. Kengät jättäisin eteiseen, laskisin kukkaseppeleen hiuksilleni. Kun henki ei enää kulkisi, kaatuisin maahan ja nauraisin. Livauttaisin tupakan huulieni väliin. Olisin kaunis, taivaskin hymyilisi minulle. En välittäisi mistään, makaisin vain nurmikolla. Sumu nousisi, aurinkokin laskisi, minä jäisin.

Mutta ei. Minä olen vain minä. Ei tuollaista tapahdu. Ei varsinkaan minulle.